Vanhustenhuollon ongelmia on kauhisteltu jo pidemmän aikaa ja aivan aiheesta. Ihmiset, jotka ovat olleet mukana taistelemassa itsenäisen Suomen puolesta ja jotka ovat olleet rakentamassa hyvinvointivaltiotamme kärsivät. Monelle hoivakoti tai laitos on kammottava irvikuva hyvästä loppuelämästä.

Tärkein voimavara vanhustenhuollossa on henkilökunta. On ihan sama kuinka hienoja laitoksia tai järjestelmiä meillä on, jos henkilökunta voi huonosti, eikä ehdi tekemään työtään. Pienellä palkalla, ylikuormittuneena työtään tekevät lähihoitajat ja muu henkilökunta ei pysty tekemään työtään siten, kuten heidän kuuluisi. Tästä seuraa, ettei hoito ja hoiva ole niin hyvää, mitä he pystyisivät tuottamaan, mikäli muut asiat olisivat kunnossa. Luonnollisena seurauksena tästä kaikesta kärsii hoivakodin tai laitoksen asukkaat.

Hoitajien hätään tulee oikeasti puuttua, eikä vain kauhistella ja hymistellä asiaa. Hyvinvoiva hoitaja, jolla on työn vaativuutta vastaava palkka ja työmäärä, pystyy tuottamaan laadukasta hoitoa ja hoivaa. Tämän seurauksena vanhusten elämänlaatu paranee ja he saavat arvoisensa hoidon. Tämä on näin yksinkertaista.

Tämä sama ongelma on yleinen sosiaali- ja terveysalalla, ei vain vanhustenhoidossa. Miksi näin on? Ihan sama miten päin asiaa katsoo, aina on kysymys rahasta. Rahaa ei ole koskaan riittävästi näille kansamme rakentajille. Rahaa kuitenkin on, on vain kysymys, miten asioita priorisoidaan. Mikä on tärkeintä ja mikä voi odottaa tai mitä voi jättää hankkimatta. Nämä asiat ratkaistaan valtion ja kuntien tasolla.